sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen... (26.11.2016)

Eilen kävimme neuvolassa, yhdessä. En aio olla raskaana yksin. Se on aivan sattumaa, että minä olen meistä se, jolla on hautomo.

Luulin, että saisimme kuulla sydänäänet. Ei vatsan läpi vaan toista kautta. Mutta ei se kuulunutkaan käyntiin. Olen vähän pettynyt. Olisin halunnut todisteita!

Mutta sen sanon, että meillä on ihan älyttömän hyvä neuvolajärjestelmä. Minulle jäi sellainen olo, että meistä pidetään huolta, ja että yhteiskunta haluaa, että meillä on kaikki hyvin. Ja meidän hoitaja on mukava, ihminen, ei mikään lätisevä lässy. Ihminen joka ymmärtää pienpanimo-oluiden päälle, ja homejuuston. Ja joka sekoaa sanoissaan ja kun sekoaa, ottaa paussin ja sanoo "nyt täytyy kelata vähän, mitä olin sanomassa, huh, tämmönen aamu tänään...". Kivaa :)

Ja sitä paitsi, on vaikea olla epäilevä kun on istunut tunnin puhumassa raskaudesta, siitä miten se etenee ja miten muutenkin menee. Sen jälkeen on jotenkin hankalaa miettiä "noooh.... katotaan nyt onko se siellä oikeasti".

Sain mukaan neuvolakortin, johon tulee kaikenlaisia kirjauksia matkan varrella. Ja kehoituksen varata ultraääneen ajan, ja verikokeisiin. Ja jotain lippulappuja. Ja sovimme seuraavasta neuvolakäynnistä.

Lisäksi kuulin, että maha ei välttämättä ala näkymään kuin vasta raskauden puolessa välissä. En osaa laskea koska se on :D Kuulostaa idioottimaiselta, mutta tämä koko raskausviikkokäsite on jotenkin ihan hullu. Nyt ollaan yhdeksännellä. En osaa ajatella viikoissa. Siis mitä se tarkoittaa? Yhdeksän jaettuna neljällä on 2 ja risat. Eli kolmannella kuulla? Koska on puoliväli?

Tuntuu ihan kivalta. Siis oksettaa kokoajan edelleen, ei tässä nyt mikään ole muuttunut. Mutta kyllä se neuvolassakäynti oli hyvä juttu.

Tiesittekö, että raskaushormonit löysentävät ruokatorven sulkijalihasta? En minäkään, mutta jatkuvaan röyhtäilyyn löytyi syy. Tai että hormonit vaikuttavat siihen, että kakka kulkee hitaasti suolessa? En minäkään, mutta ennen niin ihanasti toimivan maha jumittumiseen löytyi syy.

Tämä tuntuu vähän enemmän oikealta asialta nyt tämä koko homma. Nyt haluan kertoa ihmisille asiasta. Tänään näemme parhaita ystäviämme. Haluaisin kertoa, tulla kaapista. Olisi kivaa alkaa innostumaan tästä. Olen nimittäin ihan paskat housuissa, pitäisi opetella olemaan vauvan kanssa ja imettää ja seksi loppuu ja kaikki muuttuu. Jos puhuminen tästä ystävien kanssa toisi esiin sellaisia "kyllä me pärjätään" viboja?

Asiasta aivan rasiaan. Tiedättekö mitä tein eilen? Jotain aivan ennen kuulumatonta... Olin selvinpäin firman pikkujouluissa! Ja mulla oli hauskaa! On meillä aika ihania ihmisiä. Suhtauduin koko hommaan vähän sellaisella ihmiskoemielellä. Että kuinka kauan menee, että juhlakansa poistuu samalta aaltopituudelta, ja siirtyy siihen "vain muut hönöttäjät ymmärtävät meitä" -tilaan. Lähdin puoli kahdeltatoista kotiin, ja olisin voinut vielä jäädä! Löysin monta hyvää tyyppiä, joiden puheesta sai selvää ja jutut oli kuunneltavia :) Hyvä meidän porukka!

Ja tässä tulee ne parhaat palat: en joutunut jonottamaan yökerhoon tai neljältä aamulla räntäsateessa taksijonossa, ja tänä aamuna, ei krapulaa! Ja silti olin eilen pikkujouluissa ja viihdyin. Mahtavaa! Upeeta!

Noniin, ei nyt muuta. Jatketaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti