maanantai 5. elokuuta 2013

Kaunis kesäkuu ja kuuma heinäkuu

Oih auringon kesä 2013!

Kuten ajalla on tapana, on aika taas kulunut nopeasti. Kesäkuussa tuli urheiltua aika vähän. Ja mökkeiltyä aika paljon. Olen onnen plikka kun voin mökkeillä paljon.


Kesäkuu

Heinäkuu oli hikinen, enemmän säästä johtuen kuin urheilusuoritusten määrästä. Raholan Riatlonin lisäksi höntsäilin sitä sun tätä. Olen onnen plikka kun voin höntsäillä.

Kesäloma alkoi rytinällä kun lensimme heti viikoksi Mallorcalle. Viikko tulisella saarella oli ihana. Vierailimme rannalla melkein joka päivä, mutta lomaviikko ei silti ollut pelkkää löhöilyä. Se oli myös syömistä! Ja pyöräilyä, snorklailua ja kävelyä. Todisteena reippailusta on valokuvia hienoista maisemista sekä aktiivilomailijan sortsirusketus.

Heinäkuu

Reenejä on jäänyt kesän aikana väliin aika monta, mutta on sitä muitakin tapoja reippailla. Voi esimerkiksi rakentaa aittaa. Eikä pidä unohtaa loman tärkeintä ominaisuutta, eli rentoutumista. Ystäväpariskunnan järjestämä Kesä-Action -leffaviikko alkoi juuri sopivasti reissusta palatessamme. Tarjolla oli viikon verran lähes joka ilta toimintaa valkokankaalla. Kuumassa kaksiossa makoilu, timanttisten pätkien (Independence Day!!) tuijottaminen ja elokuvien jälkipuinti ei jätä pääkopalle mahdollisuutta funtsia epäolennaisia.

Jäljellä on vielä kolme lomapäivää ja paluu arkeen. Ei pelota. Eilen sunnuntai-iltana tein mielessäni listaa siitä miten suoritan loput lomapäivät. (Kyllä, luit oikein, suorittaa. Tähän saakka loma on ollut ihanaa soljumista kivasta paikasta toiseen kivaan paikkaan, kyllä sitä voi pari päivää suorittaa.) Listalla oli: pese loput ikkunat ja pyykkiä, käy kaupassa, valmista joku hyvä laatikkoruoka, käy joka päivä reeneissä, katso läskiohjelmia, osta sandaalit ja jos on rahaa työsortsit... Mutta kun herätyskello aamulla pirisi kello 5:20 alkoi kaikki suorittaminen kuulostaa ihan kamalan raskaalta. Entäs jos vain nukkuisi?

Sain kuitenkin tiskit ja pyykit koneeseen ja itseni sohvalle jännittämään kuka viimeviikolla "...is not the biggest looser". En ole siis varsinaisesti tehnyt tänään vielä mitään, pyörin edelleen yöpaita päällä, mutta silti jo kolme asiaa listalta on ruksattu. Oho. Niin siinä käy kun herää aikaisin, asioita tulee tehtyä.

Ajatukseni loppuvuodesta ovat kirkkenemään päin. Strategia hahmottuu. Palataan asiaan...

Elokuun tavoitteet:
1. Ota herkuttelu haltuun, kohtuullista.
2. Aloita kaikki reenit asenteella "nyt tehdään täysillä". Älä anna itselleni mahdollisuutta miettiä huvittaako. Lopulta huvittaa aina.
3. Aloita taas kuntonyrkkeily.

Ai että miten hienoa voi elämä olla. Sukulaiset ovat sitä mieltä, että olin lapsena helppo ja aurinkoinen. Olen päättänyt olla myös aikuisena aurinkoinen.

Jos tiivistäisin suurimmat oivallukseni onnellisuudesta muutamaan lauseeseen, olisivat ne jotain tähän tyyliin: Tunnista asiat, joita et voi hallita, ja anna niiden olla. Keskity siihen mitä voit hallita, eli omaan asenteeseesi ja käyttäytymiseesi. Pystyt ihan mihin vain.

Loppuun vielä pusuttelukuvat kahdesta hyväntuulisesta tyypistä. Tällä jätkällä on prioriteetit kunnossa: syö, juo, nuku, viihdy!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti